Pieni iso oivallus: itsesäätely on kehittyvä taito

LeKe-hankkeessa olemme loppusuoralla, nyt jo monenlaisia kokemuksia ja oivalluksia rikkaampia. Vanhemmilta ryhmätoiminnan aikana saamamme palaute on ollut tärkeää ja meille LeKe-tiimiläisille tietenkin varsin mielenkiintoista, jopa jännittävää. Minkälaisia asioita vanhemmat ovat kokeneet tärkeäksi toiminnassa? Nostavatko he esiin asioita, joita me tiimiläiset emme ole tulleet ajatelleeksikaan?

Tarkoitukseni ei ole tässä tekstissä käydä läpi koko saamamme palautteen moninaisuutta. Haluan sen sijaan nostaa esiin yhden kommentin, joka koskee vanhemman omaa oivallusta. Vaikka LeKe-ohjelma on varsinaisesti suunnattu lapsille, niin monet vanhemmat ovat kertoneet saaneensa siitä uusia ajatuksia ja taitoja myös itselleen. Yksi vanhempi kuvasi ohjelman kautta ymmärtäneensä paremmin, että itsesäätely on lapsella vielä kehittyvä taito, ja tätä itsesäätelyn kehityksellisyyttä haluan pysähtyä tarkastelemaan.

Syntyessään lapsi on täysin aikuisen säätelyn varassa. Ääntelemisellä ja ilmeillä lapsi viestittää tarpeistaan, joihin suotuisassa ympäristössä vanhempi herkästi vastaa. Vanhemman riittävän lämmin, herkkä ja ennakoiva vuorovaikutus lapsen kanssa tarjoaa puitteet, jossa lapsen oma säätely voi alkaa pikkuhiljaa kehittyä.

Ensimmäiset itsesäätelyn merkit tulevat ilmi jo ensimmäisen ikävuoden aikana, mutta erityisesti 3-5-vuotiailla itsesäätely kehittyy nopeasti – nopeammin kuin minään muuna ikäkautena koko elämän aikana. Lapsi pystyy yhä enenevässä määrin odottamaan vuoroaan, jakamaan leluja toisen kanssa, muistamaan ja noudattamaan ohjeita sekä esimerkiksi hiljentämään vauhtia ja ääntä tarvittaessa.

Vaikka alle kouluikäisen itsesäätelyssä tapahtuu suuria harppauksia, täysin kypsäksi itsesäätely ei kuitenkaan kehity vielä pitkään aikaan. Tämä ilmiö näkyy myös fysiologisella tasolla aivokuvantamistutkimuksissa. Tietoisen itsesäätelyn kannalta tärkeä aivoalue, etuotsalohko, jatkaa kypsymistään läpi lapsuuden ja nuoruuden aina varhaiseen aikuisuuteen saakka. Erityisesti teini-ikäisten vanhemmille tämä tieto voi tuoda lohtua ja toivoa.

Vaikka itsesäätelyn taustalla olevat ”työkalut” – esimerkiksi kyky säilyttää ja prosessoida asioita mielessä sekä kyky vaihtaa eri ajatusmallien välillä joustavasti – ovatkin saavuttaneet nuoruuteen tai varhaiseen aikuisuuteen mennessä kehityksellisen huippunsa, niin harva aikuisista voi kokemukseensa nojaten sanoa, että parikymppisenä itsesäätely olisi tullut jollain tapaa valmiiksi. Joku voisi jopa sanoa, että silloinhan kehitys vasta alkoi! Kokemus ja oppiminen muovaavat itsesäätelyä läpi elämän.

Itsesäätely on joukko paitsi luontaisia kykyjä niin myös elämän varrella opittuja strategioita. Strategiat ovat keinoja käyttää rajallisia resursseja viisaasti. Muistamiseen, suunnitteluun, organisointiin, ongelmanratkaisuun, keskittymiseen ja tunteiden säätelyyn on kaikilla omanlaisensa keinovalikoima. Voit pysähtyä hetkeksi vaikka miettimään: mitä erilaisia keinoja minulla on tärkeiden asioiden muistamiseen? Kauppalaput ja kalenteri, mitä muuta? Joskus strategiat nivoutuvat niin saumattomaksi osaksi arkea, että niitä on vaikea edes tunnistaa.

Muuttuvat elämäntilanteet aiheuttavat itsesäätelylle myös uusia vaatimuksia ja siten pakottavat myös etsimään uudenlaisia keinoja.  Esimerkiksi vanhemmaksi tullessaan moni saattaa alkaa tarkastella omaa itsesäätelyään uudesta näkökulmasta. Enää ei olekaan vastuussa vain omasta käyttäytymisen, ajattelun ja tunteiden säätelystään, vaan myös toisen, ja nämä kaksi säätelyä linkittyvät vahvasti toisiinsa. Vanhempi joutuu esimerkiksi hillitsemään omaa kiukkuaan, jotta jaksaa ja malttaa auttaa lastansa samassa tehtävässä. Myös uudessa työpaikassa ihminen voi kohdata uudenlaisia haasteita, kenties näinä aikoina erityisesti useiden tehtävien hoitamista rinnakkain, tai keskittymistä avotilassa, jossa täydellistä hiljaisuutta ei voida taata.

Iän myötä ihminen myös oppii tuntemaan ja ymmärtämään itsesäätelyään paremmin: minkälainen keskittyjä olen, minkälaisen ympäristön tarvitsen keskittyäkseni, mihin aikaan vuorokaudesta olen parhaimmillani ja mihin kannattaa ajoittaa tarkkuutta vaativat työt? Minkälainen ruokailu-, liikunta- ja unirytmi tukee arjen hallintaa, millä tavalla tunteet minulla viriävät, ja miten saan itseni rauhoitettua? Abstrakti ajattelukyky mahdollistaa sen, että itsesäätely ja sen eri puolet voidaan ottaa suoraan tarkastelun kohteeksi.

Aikuisena joskus kuitenkin unohdamme, miten paljon kasvamista, kehittymistä, oppimista ja harjoittelua on vaatinut, että pystymme vastaamaan muuttuviin arjen tilanteisiin niin joustavasti kuin nyt pystymme. Ja miten alkumetreillä onkaan alle kouluikäinen lapsi, jolla itsesäätelyn isointa harjoitusohjelmaa – elämää – ei ole vuosissa takana kuin vasta yhden käden sormilla laskettava määrä. Asian palauttaminen mieleen silloin tällöin voi tuoda armollisempaa suhtautumistapaa pienempiä kohtaan. Samalla se tuo toivoa: kehitystä ja kasvua on vielä paljon edessä.

Sini

Leikistä on moneksi

Minkälaisia leikkejä lasten kuuluisi leikkiä? Kuinka vanhempien pitäisi leikkiä lastensa kanssa? Entä miten ei ainakaan tulisi leikkiä? Hankkeen myötä olemme tulleet enemmän tietoisiksi leikkimistä koskevasta pohdinnasta ja kokeneet myös tarvetta itse pysähtyä leikkimistä koskevien syvempien kysymysten äärelle. Vanhemmille järjestettävissä ryhmissä on jo keskustelua aiheuttanut ainakin se, mikä on ohjatumman leikin ja mikä toisaalta vapaan mielikuvitusleikin merkitys. Onko ohjatumpi, sääntöihin perustuva yhteisleikki pois lapsen luovasta ja vapaasta leikistä? Miten näitä kahta erilaista leikin muotoa kuuluisi tasapainottaa keskenään, jotta lapsi voisi hyvin?

Leikitään ja keskitytään –hankkeessa otamme omanlaisen näkökulman leikkimiseen ja sen merkitykseen lapsen kehitykselle ja kasvulle. Edustamme pientä palaa siitä hyvästä, mitä leikkiminen pitää sisällään. Hankkeessa perimmäisenä tarkoituksena on tukea lapsen itsesäätelyn taitoja vanhemman ja lapsen yhteisen leikin kautta. Käytössä olevat leikit ovat luonteeltaan enemmän sääntöpohjaisia ja pelimäisiä, esimerkiksi Seuraa johtajaa, pallopelit ja muistipeli.

Tärkeää kuitenkin on, että erilaisten leikin muodot eivät sulje toisiaan pois, eikä ainakaan ohjattu leikki vie lapselta mahdollisuutta vapaaseen leikkiin. Sisältäpäin kumpuava, luova leikki on lapsen perustarve sekä myös oikeus. Luovan ja spontaanin leikin kautta lapsi voi käsitellä juuri itselleen tärkeimpiä asioita, joita kukaan ulkopuolinen ei hänessä voi välttämättä osoittaa – ne tulevat näkyväksi ehkä juuri vasta leikissä. Arvokasta on siis se, että vanhempi vain yksinkertaisesti on leikkivän lapsensa kanssa kuunnellen, katsellen ja ymmärtäen.

Toisaalta vanhemman on mahdollista huomata lapsen kehityksessä sellaisia kohtia, joissa lapsi tarvitsee vanhemman aktiivisempaa otetta ja ohjausta.  Esimerkiksi huomattavan vilkas ja impulsiivinen lapsi tarvitsee aikuista järjestämään tilanteita, joissa hän voi harjoitella itselleen sopivalla tavalla odottamista ja keskittymistä – taitoja, joita lapsi tulevaisuudessa tulee tarvitsemaan.  Vastaavasti lapsi, jolle joustaminen tilanteiden mukaan on vaikeaa, tai lapsi, jolle hahmottaminen on vaikeaa, tarvitsevat taitojen kehittymiseen tukea ja ohjausta. Kukapa viettäisi aikaansa itselleen hankalia asioita tehden, jos kerran saa valita?

Lapset viettävät aikaansa ja siten kasvavat ja oppivat useissa eri ympäristöissä: kotona, päiväkodissa, kavereiden luona, harrastuksissa. Kodin erityisyys piilee kuitenkin siinä, että vaikka ihmiset ja paikat vaihtuvat lapsen elämässä, yleensä samat vanhemmat pysyvät lapsen rinnalla läpi lapsuuden ja ovat siten näköalapaikalla todistamassa lapsen kehityksen eri vaiheita sekä tukemassa ja ohjaamassa. Kotona vanhemmilla on myös mahdollisuus kuulostella ja ohjata lastaan rauhallisissa tilanteissa, toisinaan aivan kahden kesken. Mistään erityistilanteista ei ohjaamisessa ole kyse, vaan siitä, että sopivan tasoinen lapsen taitojen haastaminen on osa jokapäiväisiä arjen toimintoja: syömistä, pukeutumista, hampaiden harjaamista ja satujen lukemista.

Yhden oivan mahdollisuuden taitojen harjoittelulle arjessa tarjoavat monenlaiset tutut ja perinteiset leikit ja pelit, ja tämä yksinkertainen oivallus on taustalla Leikitään ja keskitytään –hankkeessa. Esimerkiksi muistipelit, palapelit, erilaiset korttipelit ja palikoilla rakentelu vaativat tarkkaa keskittymistä sekä muistia. Kapteeni käskee –leikissä puolestaan edellytetään lapselta automaattisen reaktion hillitsemistä silloin, kun käskyä ei vihjeen perusteella kuulukaan noudattaa. Vanhemman aktiivinen ote mahdollistaa sen, että lapsi ei koe leikkiä turhauttavan vaikeaksi, vaan sopivan haastavaksi ja siten onnistumisen iloa tuottavaksi.

Erilaiset leikkityylit voivat hyvin elää rinnakkain ja tarjota omanlaisiaan tärkeitä asioita lapselle. Leikeille ja peleille erityistä on se, että vaikka siirrytään leikin muodoista ja tavoista toiseen, niin leikkimisen ilo yleensä säilyy. Kaikenlainen leikki- ja pelimuotoinen toiminta pitää ytimessään jotain lapsia (ja aikuisia!) innostavaa, ja siksi leikistä on niin moneksi!