Päiväkotien leikkisä kevät 2021

Kevään aikana LeKe yhdessä -toiminta on pyörinyt tiiviisti viidessä päiväkodissa Jyväskylässä, Espoossa ja Rovaniemellä.  LeKe yhdessä on  uusi toimintamalli, joten olemme kaikki – niin hankkeessa kuin päiväkodeissa – menneet kohti uutta ja tuntematonta!

LeKe yhdessä -toimintamalli koostuu kahdesta vaiheesta: koko ryhmän vaiheesta ja pienryhmävaiheesta. Koko ryhmän vaihe toteutui 25.1. – 12.3., ja siinä päiväkodeissa kaikille hankkeessa mukana olevien päiväkotiryhmien lapsille järjestettiin päivittäin vähintään 15 minuuttia kestäviä leikkihetkiä. 

Itsesäätelyn kannalta tärkeitä taitoja, kuten keskittymistä, reaktioiden hillitsemistä ja muistamista, pääsi harjoittelemaan esimerkiksi muistipelin, helminauhan kokoamisen ja ruutuhyppelyn kautta:

Päiväkodeista kerrotaan, että koko ryhmän vaiheessa he pääsivät leikkimään leikkejä monipuolisesti ja huomioiden lasten yksilölliset mieltymykset ja tarpeet. Koko ryhmän voimin leikkimisen koettiin kasvattaneen yhteishenkeä mukavasti. Leikitty on sisällä ja ulkona, toisinaan leikkejä luovasti myös soveltaen.

Yhdessä päiväkotiryhmässä lempileikkejä olivat mm. Musiikkipatsaat, Seuraa johtajaa ja Kapteeni käskee. Ryhmästä kerrottiin, että hauskaa oli erityisesti se, kun aikuiset lähtivät mukaan hassutteluun ja esimerkiksi Kapteeni käskee –leikissä käskynä oli vaikkapa: ”Kapteeni käskee: työnnä kieli ulos!”. Toisessa päiväkodissa ilon aihe oli erityisesti se, että lapset alkoivat leikkimään LeKe-leikkejä keskenään ja oma-aloitteisesti. Ilahduttavia ovat olleet myös kuulumiset siitä, että jotkut lapset ovat innokkaasti kertoneet LeKe-leikeistä myös kotona ja saaneet siten vanhemmat mukaan leikkimään.

Tällä hetkellä päiväkodeissa käynnissä on pienryhmävaihe, jossa osa lapsista pääsee jatkamaan itsesäätelytaitojen harjoittelua leikkien kautta pienemmässä ryhmässä vahvemman ja yksilöllisemmän aikuisen tuen avulla. Vaihe loppuu 21.5. Vaikuttaisi siltä, että LeKe-leikkiminen on jaksanut innostaa pienryhmien lapsia vielä koko ryhmän vaiheen jälkeenkin.


Scroll to Top
Skip to content