MITÄ ON ITSESÄÄTELY JA TOIMINNANOHJAUS?

Toiminnanohjaus on jokapäiväisen elämämme sujumisen ja onnistumisen kannalta olennainen kyky, vaikka emme usein kiinnitä siihen erityisemmin huomiota. Toiminnanohjauksella viitataan kykyyn ohjata omaa toimintaa ja ajattelua tarkoituksenmukaisesti ja suunnitelmanvaraisesti tietoisten tavoitteiden pohjalta. Arki on täynnä tilanteita, joissa tällaista taitoa tarvitaan. Esimerkiksi kauppareissu vaatii toiminnanohjaukselta jo paljon: ostettavat asiat on pidettävä mielessä ja houkuttelevien mutta tarpeettomien tai liian kalliiden tarvikkeiden ostamista täytyy välttää. Toiminnanohjaus koostuukin useista erilaisista ydintaidoista, joiden yhteispeliä monimutkaisempien tehtävien, kuten kauppareissun suorittaminen vaatii. Ostettavien tarvikkeiden mielessä pitäminen vaatii työmuistia, ja turhien ostosten välttäminen vaatii inhibitiota eli kykyä hillitä automaattisia reaktioita ja suuresti motivoivia mutta haitallisia toimintoja. Myös ajattelun joustavuutta kauppareissulla saatetaan tarvita. Voi olla, että tarvittava ruoka-aine on loppunut kaupasta, jolloin omaa suunnitelmaa ja toimintaa täytyy vaihtaa joustavasti tilanteen mukaan.

Itsesäätely on käsitteenä hyvin lähellä toiminnanohjausta ja osittain myös päällekkäinen. Siinä missä toiminnanohjauksesta puhuttaessa usein viitataan erillisiin osataitoihin, kuten juuri työmuistiin tai inhibitioon, tarkoitetaan itsesäätelyllä nämä taidot kattavaa kokonaisuutta, johon liittyy lisäksi tunteiden ja motivaation säätely.

Toiminnanohjaus ja itsesäätely alkavat kehittyä aivan varhaislapsuudessa ja jatkavat kehitystään vielä pitkälle nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen saakka. Yksin kaupassa käyminen ei ole pienelle lapselle vielä ajankohtainen toiminnanohjauksen haaste, mutta sen sijaan yksinkertaisen ohjeen noudattaminen kaupassa voi onnistua: ”Ota tuosta äidille kaksi maitopurkkia ja laita ne koriin.” Pienten lasten toiminnanohjauksen taidot kehittyvät nopeaa vauhtia, ja erityisesti n. 3-5-vuoden iässä tapahtuu toiminnanohjauksen taitojen kehityksessä isoja harppauksia. Tässä iässä lapset selviytyvät yhä monimutkaisemmista tehtävistä, jotka vaativat useiden toiminnanohjauksen taitojen yhteispeliä. Lasten väliset erot toiminnanohjauksen taidoissa alkavat myös usein korostua tässä iässä, ja siksi lapsen kehittyvien toiminnanohjauksen taitojen tukeminen näissä varhaisissa vaiheissa onkin olennaisen tärkeää.

Scroll to Top
Skip to content